EcoUp Oyj on solminut kehitys- ja tuoteyhteistyösopimuksen erikoislaastituotteen kehittämisestä ja valmistamisesta

EcoUp Oyj | Lehdistötiedote | 17.12.2021 klo 9.00

Kolmivuotisen sopimuksen vaikutus yhtiön liikevaihtoon on arvion mukaan n. 2,5 miljoonaa euroa vuoden 2024 loppuun mennessä.

Nyt solmittuun kehitys- ja tuoteyhteistyösopimukseen kuuluvat materiaalikehitys, eli lopputuotteen valmistamiseen tarvittavan reseptiikan kehittäminen, ja lopputuotteiden valmistaminen sopimuskumppanin lukuun. Lopputuotteessa hyödynnetään jätemateriaalista valmistettua uusioraaka-ainetta, jota tuotetaan EcoUpin kehittämällä energiatehokkaalla laitteistolla.

Tämä sopimus on merkittävä tunnustus materiaaliosaamisellemme ja samalla osoitus siitä, että markkinoilla on selkeä tarve kaltaisellemme toimijalle, joka kykenee mahdollistamaan vastuullista liiketoimintaa muille. Kyseessä on ensimmäinen tämän tyyppinen yhteistyösopimuksemme, ja uskomme, että näemme näitä jatkossa lisää, EcoUpin toimitusjohtaja Antti Ollikainen kertoo.

EcoUp toi markkinoille menetelmän mineraalipohjaisten jätejakeiden uusiokäytön mahdollistamiseksi aikaisemmin tänä vuonna. Yhtiön kehittämän laitteiston ja reseptiikan avulla mineraalipohjaista rakennus- ja purkujätettä voidaan hyödyntää mm. rakennustuotteiden valmistuksessa, ja näin vähentää rakennustoimialan ympäristökuormitusta.

 

Lisätietoja:

Antti Ollikainen

Toimitusjohtaja, EcoUp Oyj

Puhelin: +358 44 703 3170

Sähköposti: antti.ollikainen@ecoup.fi