Rakennusala ottaa ekologisen jättiharppauksen

Suomalaisyritys EcoUpin innovaatio muuttaa tekee purkuvillasta uusiomateriaalia

 

Rakennusala ottaa merkittävän askeleen päästöttömämpään suuntaan, kun suomalaisyritys tuo kaupalliseen tuotantoon kierrätysinnovaationsa. Ekovilla-brändistä tunnetun EcoUpin kehittämä menetelmä muuttaa purkutöistä kertyvän mineraalivillajätteen uusiomateriaaliksi ekologisella tavalla.

 

Suomalainen kiertotalouden asiantuntijayritys EcoUp on tuonut ensimmäisenä markkinoille ekologisen menetelmän purkuvillan kierrättämiseen. Rakentamisen jätteenä syntyvän mineraalivillan, lasi – ja kivivillan, kierrättäminen on ollut tähän saakka erittäin vaikeaa. Purkuvilla ei ole kelvannut energiajakeeksikaan vaan on tähän asti päätynyt kaatopaikalle, jonne se on maatumattomana jäänyt pysyvästi.

 

Nyt EcoUpin tuotantolaitoksessa Varsinais-Suomessa purkuvillasta valmistetaan uusiomateriaalia, jota voidaan käyttää mm. muassa sementin, asfaltin ja tiilien entistä ekologisemmassa valmistuksessa.

 

-Euroopan alueella käytetystä mineraalivillasta kertyy jätettä vuositasolla arviolta noin 2,5 miljoonaa tonnia, ja sen hävittäminen on vaikeaa ja kallista. Käytetyn mineraalivillan uusiokäyttöön ei ole tähän asti ollut ekologista teollisen mittakaavan ratkaisua, mutta nyt tämän innovaation myötä edellytykset EU:n jätedirektiivissa tavoitteeksi asetetun 70% kierrätysasteen saavuttamiseksi ovat nyt paremmat kuin koskaan”, sanoo EcoUpin toimitusjohtaja Antti Ollikainen.

 

Päästöttömyys on pysyvä muutos

 

Innovaation ekologiset hyödyt ovat monipuoliset: resurssitehokkuus paranee purkumateriaalien uusiokäytöllä, ja rakentamisen päästöt pienenevät huomattavasti. Rakentamisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen arvioidaan olevan globaalisti noin 40%, joten rakentamisen yhä kiihtyessä kysymys päästöjen pienentämisestä on keskeinen.

 

-Tavoite rakennusalan päästöttömyydestä ei ole ohimenevä trendi, vaan pysyvä muutos, joka avaa valtavasti kestävän arvonluonnin mahdollisuuksia. Kaupallista arvoa luodaan paitsi erottuvuudella ja laadulla, myös auttamalla kaikkia alan yrityksiä ja yksityisiä kuluttajia kohti kestävää rakentamista, Antti Ollikainen jatkaa.

 

EcoUp Oy:n kehittämää innovaatiota hyödynnetään mm. Kiasman nykytaiteen museon peruskorjaustöistä syntyvien purkuvillojen käsittelyssä. Porvoon Kilpilahdessa sijaitsevan Borealis Polymers Oy:n tuotantolaitoksen saneerauksessa syntyvä villajäte ohjataan niin ikään EcoUpin käsiteltäväksi. Purkuvillan keräyksessä kumppaneina toimivat mm. Revanssi ja Delete.

 

 

Lisätietoja

 ecoup.fi/aarre

Antti Ollikainen, EcoUp Oy, toimitusjohtaja: +358 44 703 3170, antti.ollikainen@ecoup.fi

 

EcoUp Oy on kiertotalouskonserni, jonka toimintaa ohjaavat hiilineutraalius, energiatehokkuus ja materiaalien uusiokäyttö. Suomessa rakennusteollisuuden ylijäämästä kierrätetään vain häviävän pieni osa. EcoUp tarjoaa rakennusteollisuuden materiaaleille uusikäyttömahdollisuuksia ja edistää vähähiilistä rakentamista. Konserniin kuuluvat kierrätetystä puukuidusta eristettä valmistava Ekovilla, Eko-Expert sekä Uudenmaan Imupalvelu. Konserni työllistää yhteensä n. 130 henkilöä, ja sen liikevaihto vuonna 2020 oli n. 30 miljoonaa euroa.