EcoUp valmistelee uutta Ekovilla-tuotantolaitosta. Tuotantolaitos pyritään saamaan toimintaan syksyn 2023 aikana.
Vantaalle suunniteltu tuotantolaitos kasvattaa Ekovillan puhallusvillan tuotantokapasiteettia noin 30 prosenttia nykyiseen verrattuna. Tuotantolaitteiston investoinnin arvo on noin kaksi miljoonaa euroa ja se rahoitetaan kassavaroista.
Osana suunniteltua hanketta EcoUp on tehnyt aiesopimuksen rakennettavien tuotantotilojen vuokraamisesta pitkäaikaisella vähintään 10 vuoden pituisella sopimuksella. Tuotantolaitos toteutetaan ja lopullinen vuokrasopimus tehdään, mikäli hankkeelle saadaan tarvittavat ympäristö- ja rakennusluvat.
Uuden tuotantolaitoksen valmistama puhallusvilla tullaan asentamaan ensisijaisesti EcoUpin kehittämällä konttiasennuskonseptilla. Tässä jätteettömässä menetelmässä villa valmistetaan suoraan asennuskonttiin, jolloin villaa ei tarvitse pakata muoviin.
– Pääkaupunkiseutu on meille kasvava markkina-alue ja suurin Ekovillan raaka-aineen, eli paperin keräysalue. Uuden tuotantolaitoksen myötä pystymme hyödyntämään kehittämäämme konttiasennusta, säästämään luonnonvaroja ja tehostamaan toimintaamme, toimitusjohtaja Matti Kaski toteaa.
Suunnitellulla investoinnilla on merkittävä vaikutus Ekovilla-tuotteiden hiilijalanjälkeen. Jo ennestäänkin hiilinegatiivisen Ekovillan valmistuksessa ja asennuksessa säästyy uuden tuotantolaitoksen myötä noin 300 000 km kuorma- ja rekka-autoliikennettä ja tuotteiden pakkaamiseen ei käytetä muovia lainkaan.