Uudenmaan Imupalvelu Oy siirtyy osaksi EcoUp-konsernia 1.2.2021 tehdyllä kaupalla. EcoUp-konserni tuottaa ekologisia rakennusalan tuotteita ja palveluita. Konserniin kuuluvat kierrätetystä puukuidusta eristeitä valmistava Ekovilla Oy ja Eko-Expert Oy, jonka suurtehoimurointi- ja kevennysaineliiketoiminnat siirtyvät kaupan myötä konsernin sisällä Uudenmaan Imupalvelun toteutettavaksi. Yrityskaupan myötä EcoUp-konsernin asema vahvistuu etenkin pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla.
Uudenmaan Imupalvelu täydentää EcoUp-konsernin ekologisen rakentamisen, materiaalien uusiokäytön ja kiertotalouden ratkaisujen tuote- ja palveluvalikoimaa. Materiaaliylijäämän hyödyntämiseen erikoistuneessa kiertotalouskonsernissa suurtehoimurointi liiketoimintana mahdollistaa uusiokäytettävän ja jalostettavan materiaalin keräämisen. Konsernin liiketoiminta perustuu energiatehokkaaseen tapaan käsitellä ja uusiokäyttää ylijäämä tai materiaali hyödynnettäväksi vastuullisella tavalla. Ympäristönäkökulman ja energiatehokkuuden lisäksi tämä näkyy loppuasiakkaalla muun muassa jätemaksujen pienenemisenä.
Koko rakennusala on haasteen edessä, kun rakentamisen päästöt pitää hallituksen tavoitteen mukaisesti puolittaa viimeistään 2035 mennessä. Ainoa tie eteenpäin ovat uudet teknologiat ja innovaatiot, joilla jokainen tuote ja palvelu saadaan vähähiilisemmäksi. Nyt toteutunut yrityskauppa tukee näitä tavoitteita sekä kasvustrategiaamme etenkin pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla, missä Uudenmaan Imupalvelulla on vakiintunut asema alan toimijana pitkän historiansakin ansiosta. Yrityskauppa vahvistaa osaamistamme erilaisten työkohteiden hoitamisesta ja tuo näin uusia mahdollisuuksia koko konsernin liiketoiminnan kehittämiseen, kertoo EcoUp Oy:n toimitusjohtaja Antti Ollikainen.
Uudenmaan Imupalvelu Oy on vuonna 1980 perustettu ilmalla tapahtuvaan materiaalin siirtoon erikoistunut toimija. Suurtehoimurointia hyödynnetään mm. rakennus- ja purkutyömailla eristeiden ja maa-aineksen siirrossa ja poistamisessa.
– Uudenmaan Imupalvelulle tämä kauppa on hyvä mahdollisuus kehittää liiketoimintaa yhdessä kokeneiden kiertotaloustoimijoiden kanssa, toteaa Uudenmaan Imupalvelun toimitusjohtajana jatkava Jani Valtajärvi.
Yrityskaupan myötä konsernin suurtehoimurointi ja kevennysaine -liiketoiminnot siirtyvät Uudenmaan Imupalvelun toiminnaksi Eko-Expertin keskittyessä materiaalien kiertotalouden kehittämiseen, uusiomateriaalieristeiden valmistamiseen, myyntiin sekä asennuksiin. Kaupan myötä EcoUp Oy:n suurtehoimurointi- ja kevennysaineliiketoiminnat vahvistuvat merkittävästi sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Uudenmaan alueella kaluston määrä kaksinkertaistuu. Kaupalla ei ole vaikutusta voimassa oleviin yhteistyösopimuksiin.