Horisontissa siintää vihreää

EcoUp raivaa vihreän rakentamisen polkua vähähiilisen kiertotalouden keinoin.

Se, mikä on hyväksi ympäristölle on myös järkevää ja kestävää liiketoimintaa sekä meille että kumppaneillemme.

Raivaamme vihreän rakentamisen polkua vähähiilisen kiertotalouden keinoin

Kaikki toimintamme tähtää siihen, että hylättyjä materiaaleja hyödynnetään yhä enemmän osana kestävää ja resurssiviisasta rakentamista.

Edistämme vihreää rakentamista kehittämällä ja valmistamalla rakentamisen tuotteita ja raaka-aineita hylätyistä materiaaleista. Lisäksi kehitämme laitteistoja ja menetelmiä, joiden avulla rakennus- ja purkujäte saa uuden elämän ekologisina ja kilpailukykyisinä rakentamisen lopputuotteina.

Konsernimme tunnetaan erityisesti Ekovilla-eristebrändistä. Jatkuvasti kehittyvä Teknologialiiketoimintamme tuo kuitenkin uusia mahdollisuuksia resurssiviisaaseen rakentamiseen WasteX-laitteiston, materiaaliteknologian ja vähähiilisten lopputuotteiden avulla. Lisäksi konserniimme kuuluvat Uudenmaan Imupalvelu, Eko Asennuspalvelu ja Isoleringslandslaget.

Sanoista tekoihin

Tiesitkö, että nimemme EcoUp viittaa toimintatapaan, jolla jätteille ja sivuvirroille annetaan uusi elämä ja lisää arvoa? ”Up” tulee englanninkielisestä termistä upcycling, eli kierrätyksestä, missä jätteille tai sivuvirroille annetaan uusi elämä korkeamman jalostusasteen tuotteina. ”Eco” puolestaan kertoo omasta pyrkimyksestämme toimia ekologisesti samalla, kun teemme myös asiakkaillemme mahdolliseksi vähentää heidän ympäristökuormitustaan.

Tekojamme:

  • Vähennämme rakennusjätteen määrää Ekovillan asennustoiminnassa muovittoman konttiasennuskonseptin avulla.
  • Olemme sitoutuneet rakentamisen muovit green deal -ohjelmaan, kierrätämme eristekääreet uusiksi pakkauksiksi.
  • Olemme kehittäneet lähilogistiikkaa mm. raaka-ainehankinnassa.
  • Olemme kehittäneet energiatehokkuuttamme ja panostaneet puhtaaseen energiaan.
  • Autamme muita hyvittämään vaikeasti vältettäviä päästöjä päästökompensaation avulla. Investoimme tuotot Ekovillan tuotannon kehittämiseen, jolloin hiilikädenjälki kokonaisuudessaan kasvaa.
  • Liikevaihdostamme n. 90 % perustuu kiertotaloudelle ja sen tuotteille.

Ole sinäkin rohkeasti ekoisti!

Ekoisti-blogi avaa vihreän rakentamisen ajankohtaisia kysymyksiä. Ekoisti voi olla kuka vain, joka haluaa olla edistämässä rakentamisen kiertotaloutta ja hiilineutraalia rakentamista.

Ajankohtaista

Kerromme mielellämme lisää!

Jätä meille yhteystietosi, ja me palaamme pikimmin asiaan!

Jätä yhteystietosi tähän:

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.