EcoUp Oyj | Lehdistötiedote 5.10.2022 klo 9.30
Puhallusvillan muoviton asennuskonsepti perustuu puhallusvillaeristeen pakkaamiseen suoraan asennuskonttiin. Konttiasennuskonsepti tehostaa puhallusvillan asennustoimintaa ja auttaa vähentämään rakennusjätteen määrää.
Puhallusvillan muoviton konttiasennusmenetelmä auttaa vähentämään rakennusjätteen syntyä, mutta samalla se parantaa asennustoiminnan tehokkuutta, kun työmaasta vastaamaan riittää yksi asentaja perinteisen kahden asentajan muodostaman työparin sijasta.
– Olemme pilotoineet muovitonta konttiasennuskonseptia nyt vuoden verran Ekovillan Kuusankosken tehtaalta käsin. Tässä projektin ensimmäisessä vaiheessa on hiottu prosessia ja teknologiaa toimivaksi konttien täytössä ja asennuksessa. Homma on saatu toimimaan siten, että konsepti on nyt valmis laajempaan käyttöönottoon, yhtiön operatiivinen johtaja Lauri Törrö kertoo.
Konttiasennuskonseptille uskotaan olevan markkinassa tarve, sillä rakennusjätteen vähentäminen on yksi tärkeä tekijä rakentamisen alan ympäristökuormituksen keventämisessä.
EcoUp on sitoutunut Rakentamisen muovit green deal -sopimukseen, jonka taustalla on useille pakkausmateriaaleille määrälliset kierrätystavoitteet asettava EU-direktiivi. Yhtiön puhallusvillan asennustoiminnassa nykyisin syntyvä muovijäte kierrätetään ja uusiokäytetään yhtiössä green deal -sopimuksen mukaisesti: Pakkausmuovit kerätään työmailla asennuksen toimesta ja palautetaan eristetehtaalle, missä ne paalataan. Paalattu muovi puhdistetaan ja granuloidaan yhteistyökumppanin toimesta. Saadusta uusioraaka-aineesta valmistetaan yhtiön oman asennusverkoston käyttöön meneviä eristepakkauksia.
Lisätietoja:
Matti Kaski
Toimitusjohtaja, EcoUp Oyj
Puhelin: +358 50 384 4668
Sähköposti: matti.kaski@ecoup.fi
EcoUp Oyj lyhyesti
EcoUp Oyj edistää rakennusteollisuuden vihreää siirtymää tuottamalla hiilineutraaleja, energiatehokkaita ja kiertotalouteen pohjaavia materiaaleja, palveluita ja teknologiaa, jotka auttavat rakennusalan toimijoita keventämään omaa ympäristökuormitustaan. Yhtiöllä on yli 40 vuotta kokemusta kiertotalousratkaisujen kehittämisestä ja toimittamisesta asiakkaille. Lue lisää: sijoittajat.ecoup.fi.