Muiden jäte on meille aarre

Tiesitkö, että purettavien rakennusten uumenissa piilee miljoonia tonneja erinomaista raaka-ainetta esimerkiksi betonin valmistukseen?

Uusi teknologiamme antaa käytetylle purkuvillalle uuden elämän

Aarre voi näyttää myös aivan…

Jätteeltä. Mineraalivilla on mainio eriste, joka pitää rakennukset lämpimänä. Hankalaksi mineraalivilla käy vasta elinkaarensa lopussa. Silloin siitä tulee viheliäistä jätettä, joka ei ole kelpaa edes energiajakeeksi.

Rakennusalalla on nyt valtava kysyntä ekologisille innovaatioille. Joskus ratkaisut löytyvät yllättävistä paikoista.

Kehitimme ensimmäisinä maailmassa  täysin uudenlaisen ekologisen teknologian, joka antaa käytetylle mineraalivillalle uuden elämän. Entisestä jätteestä valmistuu nyt raaka-ainetta arkemme rakennuspalikoille, esim. betonille, asfaltille ja tiilille. Se on jättiharppaus päästöttömän rakentamisen suuntaan. Vähän kuin hypättäisiin häkäpöntöstä suoraan leijuvaan, päästöttömällä sähköllä kulkevaan perheautoon.

 On ilo auttaa alan yrityksiä ja yksityisiä kuluttajia kohti ekologista rakentamista.

Dumppaa villajäte meille!

Tuotantolaitoksemme ottaa vastaan ja käsittelee purkukohteista kerättyä mineraalivillaa vastuullisesti. Sinun jätteesi muuttuu meillä kiertotalouden mallisaavutukseksi. Että näin.

Kauttamme käytetty mineraalivillaeriste päätyy kaatopaikan sijasta uudessa muodossaan rakennusteollisuuden käyttöön.

+ Korkeampi kierrätysaste

+ Pienemmät kaatopaikkakustannukset

+ Ansaittu hyvä fiilis siitä, että olet osa entistä vihreämpäää rakentamista!

Otamme vastaan purkuvillaa kaiken kokoisista kohteista, suurista ja pienistä. Asiakkaitamme ovat  mm. kierrätys- ja jätealan toimijat sekä purkurakentajat. Toimitamme myös purkuvillan keräyksen avuksi kätevät Eko-Collect-kontit!

Uusiomateriaalin avulla päästöjen kimppuun

Meillä käytetty mineraalivilla saa uuden elämän monikäyttöisenä materiaalina.

Käytetystä mineraalivillasta voidaan valmistaa erityyppisiä uusiomateriaaleja ja kuitua, jotka soveltuvat erinomaisina  ja lujina komponentteina mm. betonin ja tiilien valmistukseen. Voi siitä kukkaruukunkin halutessaan valmistaa.

+ Vähemmän päästöjä

+ Vähemmän tarvetta neitseellisille materiaaleille

Vastuullisuus ei vaadi ihmeitä, oikean kumppanin valinta auttaa.

Älä kursaile, kysy lisätietoja!

Ilari ja Linda auttavat sinua kun haluat toimittaa meille purkuvillaa. Näiltä kiertotalouden ja rakentamisen asiantuntijoilta saat vastaukset myös uusiomateriaalin käyttöön ja hankintaan liittyviin kysymyksiin.

Ilari Hirvensalo

Teknologiaan liittyvät tiedustelut:

Kehitysjohtaja
ilari.hirvensalo@ecoup.fi
+358 40 900 7932

Linda Järvenpää

Kaupalliset tiedustelut

Kierrätyspäällikkö
linda.jarvenpaa@ecoup.fi
+358 40 197 2303

Purkuvillan vastaanotto

Tuotantolaitos ja varasto ja purkuvillan vastaanotto
Härkävuorentie 11
21800 Pöytyä

Purkuvillan vastaanotto Pohjois-Suomi

MHK-kierrätyspalvelu

Tuiskuntie 10
96100 Rovaniemi
+358 447 697 510

Päästövapaa rakentaminen alkaa nyt!

Ekologisempi rakentaminen on helppoa oikean kumppanin kanssa. Me autamme sinua oikeaan suuntaan, sopivan kokoisin askelin .

Jätä meille yhteystietosi, me kerromme lisää!

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.